Kun olin 19-vuotias, minut valittiin kansainväliseen kauneuskilpailuun Suomen edustajaksi. Kyseessä oli 23-päiväinen kiertue, jonka aikana kävimme erilaisissa tapahtumissa esittäytymässä, meille opetettiin koreografioita ja käyttäytymismalleja, meitä meikattiin ja hiuksiamme laitettiin. Meitä oli tyttöjä/naisia yhteensä yli 20 maasta ympäri Eurooppaa. Ikähaarukka oli 16-19 vuotta. Olimme oman maamme edustajia. Tämä näkyi hyvin kulttuurin vaihteluna.
Yhtenä päivänä saimme mahdollisuuden täydentää omaa mallikansiotamme. Hotellin tiloihin kutsuttiin ammattivalokuvaaja, joka mahdollistaisi upeat kuvat myöhempää tulevaisuuttamme varten. Mahdollisuus tuli melko yhtäkkiä, mutta se ei vaikuttanut muutaman tytön valmistautumiseen. He olivat jo valmiita. He osasivat. Heistä tuli upeita kuvia. Minusta ei.
En tiennyt mitä tehdä. Olin katsonut muutamia jaksoja Topmodel-sarjaa ja harjoitellut poseerauksia peilin edessä, mutta suoriuduin todella huonosti. En osannut myydä itseäni kameralle tai pysyä pokkana erilaisten asentojen ja ilmeiden kanssa. Koin tilanteen todella korniksi ja ahdistavaksi. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miksen vaan voinut heittäytyä tilanteeseen ja unohtaa omia rajoittavia ajatuksiani. Menetin mahtavan tilaisuuden edistää silloista uravalintaani.
En vain uskaltanut markkinoida itseäni.
Henkilöbrändäys on monelle yrittäjälle tuttu juttu. Ei enää 21. vuosisadalla puhuta pelkästä tuotteen/palvelun myynnistä kuluttajalle vaan ostotoimenpide on suhdetoiminnan aikaansaannos. Selkokielellä sanottuna ostaja päättää, kannattaako sinulta ostaa vai ei. Eri asiakkaat punnitsevat eri asioita, kuten hintaa, tuotteen ominaisuuksia, saatavuuden helppoutta, mutta johtopäätös pysyy samana: Kannattaako sinulta ostaa vai ei.
Tunnen paljon yrittäjiä, jotka ovat erinomaisia brändäämään itseään yrittäjänä tai sitten he toimivat yrityksen keulakuvana erittäin hyvin. Tällaisia esimerkkejä ovat Sari Kanti-Paul Shadeshares- projektin ympäriltä, Pasi Rautio, markkinointiguru vailla vertaa sekä Terhi Immonen, SYKE Triben kunnianhimoinen ja aina hyväntuulinen toimari. Hyvin te vedätte. Täällä taas yksi, joka tuntee suurta ylpeyttä tuntiessaan teidät ja teidän työnne.
“Tämä tyyppi vaikuttaa mahtavalta, varmaan heidän tuotteensakin on”.
Kuulostaako tutulta ajatuskaavalta?
Entäpä me, ei niin yrittäjähenkiset, mahdollisesti inasen sisäänpäinkääntyneet tai arat, hyvät tyypit? Miten ihmeessä me voimme osata markkinoida itseämme siten, että joku kuuntelee? Ja miten pääsemme ajatuksesta, että itsensä jalustalle nostaminen on ihan typerää ja noloa?
Jos olet päässyt yli ajatuksesta, että se on typerää, hieno juttu. Sinulle onkin sitten toivoa. Usein ajatus itsensä brändäämisestä alkaa itsetutkiskelulla. Toiset pääsevät yli typeryyden tunteesta, epävarmuudesta ja kaikista niistä mieltä kuormittavista ajatuksista riittämättömyydestä, osaamisen puutteesta tai mistä tahansa muusta ikävästä. Muista, SINÄ olet kiinnostava. Olet täysin erilainen kuin kukaan muu tässä planeetalla. Sinulla on omat tapasi, oma osaamisesi, omat ajatuksesi. Pois epävarmuus ja tilalle rohkeus.
Sinä olet kiinnostava.
Pieni vinkkilista, ennen kuin aloitat brändisi rakentumisen:
Noniin, nyt olet valmis aloittamaan. Googletapa henkilöbrändäys, vaikka ihan suomeksi ja saat tuhottomasti ohjeita. Myös hyviä ohjeita. Itse tutustuin keynote-puhuja ja yrittäjä Jaakko Männistön kirjoituksiin henkilöbrändäyksestä ja koen, että hänen ohjeensa ovat hyvinkin konkreettiset siitä, millä keinoin kannattaa itsensä brändätä. Näillä ohjeilla on hyvä aloittaa.
Lopuksi:
Sinä, jonka mielestä henkilöbrändääminen on typerää: On ihan ok, ettei halua olla esillä tai ettei ole mitään ihmeellistä sanomaa sanottavana. Ei kaikilla ole, eikä tarvitse olla. Jätetään henkilöbrändäys sellaisille, jotka kokevat sen tarpeelliseksi henkilökohtaisessa tai työelämässään. Älä kuitenkaan rakenna itsellesi asennevammaa ja evää sitä muilta. He saavat olla esillä, kertoa ajatuksiaan, myydä tuotteitaan sekä edistää asioita henkilöbrändäämällä itseään, jos haluavat.
Avaimia on erilaisia, annetaan niiden löytää oma ovensa.